maanantai 20. tammikuuta 2014

Joulu & tervetuloa uusi vuosi 2014!

Joulu takana päin ja vuosi 2014 on toivotettu tervetulleeksi!

Hups, sitä on vierähtäny 3 viikkoa viimesestä postauksesta. Mitähän se kertoo.. Enpä oo paljoa koneella viettäny aikaa, ja kun oon, niin oon ollut näköjänsä laiska kirjottamaan.. :D Kuitenkin, asiaan!


Tämä joulu oli erilainen kuin aikaisemmat joulut. Ei oikeen käsitä että joulu meni tai että sitä edes oli. :D Jouluaattona rannalla loikoilessa piti oikein miettiä missä vuoden ajassa ja päivämäärässä mennään. Sinä päivänä jos  Suomessa olisin ollut, olis fiilikset ollu aivan erilaiset. Kyllä mä tarvitsen siihen oikeaan joulunviettoon lumen, kylmyyden ja oman perheen ja sukulaiset. Vaikka Suomessa oli harmikseen musta joulu, niin ei sitä joulua täällä tajunnut.

Kuitenkin joulu meni täällä kivasti. Jouluaattona meillä oli normaali päivä, pelailtiin lautapelejä ja katsottiin jouluaiheinen leffa. Oma perheeni vietti joulua Suomessa ja skypetettiin yhdessä päälle 2h. Oli ihana nähdä  rakkaat läheiset, ja vaihtaa kuulumisia kun koko perhe oli koossa. Se oli mulle mun paras joululahja! :) Täälä sitten joulua vietettiin  25. joulupäivänä. Aamulla lapset avasivat lahjat ja nautittiin joululounas meillä kotosalla kahden muun tuttavaperheen kanssa. Joulupöydässä oli kalkkunaa ja myöskin rosollia löyty.





Alkuun Barastin ilotulitukset. Pari kuvaa ehti nappasta ennenkuin akku loppui kamerasta. :D

JBR:n ranta, kuten varmasti kaikki rannat, oli täynnä väkeä ihmisiä ihastelemassa ilotulituksia :)

Uutena vuotena lähdin kavereiden kanssa, tottakai, katsomaan nämä älyttömät ilotulitukset. Siinä Dubai onnistui ja rikkoi Guinnes World Recordin maailman suurimmista ilotulituksista. Lähettiin JBR Beachille aivan rantaviivalle ihastelemaan ilotulituksia satojen muiden ihmisten kanssa, jotka päättivät myös viettää uuden vuoden vaihdoksen rannalla. Edessämme oli Palm Jumeirah palmusaaret, josta huikeat ilotulitukset näyttäytyivät. Myös kaukaa näimme Burj Khalifan ja Burj Al Arabin mahtavat ilotulitukset. Vuosi vaihtui siis loistavasti rakettien välkkyessä.



 Harmikseni oon ollut niin laiska kameran kanssa, joten mulla ei ole mitään kuvia joulusta saatika uudenvuoden yöstä, kun kameran akku päättikin olla niin vähissä ja ottaa lopputilin. Googletan sitten kuvia ilotulituksista ja Youtubesta löytyy mahtavia videoita ( muun muassa tästä ), miltä maailman suurimmat ilotulitukset täällä näytti. 
Seuraava päivä 1. tammikuuta oli yleinen vapaapäivä, joka oli mullekkin siis vapaa päivä. Vietin sen rannalla loikoilessa rennosti, sillä uuden vuoden yön unet jäi tietenkin vähälle.




Sitten koitti päivä jota olin odottanu.... Seuraavana päivänä 2. tammikuuta alkoi Shopping festivaalit, jotka kestävät kuukauden, 2. helmikuuta asti. Kaikissa ostareissa ja liikkeissä alko siis hurjat alennukset, ja voi vaan arvata miten vuoden 2014 ensimmäinen viikonloppu tuli vietettyä.. shoppaillen. Ja shoppailla sai jalat kipeäksi! Nyt festivaalien aikaan kaupat ovat avoinna arkisin 12 keskiyöhön ja viikonloppusin 1 asti yöllä. Nyt kuun lopussa joissakin ostoskeskuksissa viikonloppusin jopa klo 2 asti yöllä. Hullun ihanaa! Normaalisti siis ilman festivaalien aikaan, voi shoppailla arkisin klo 10 asti ja vkloppusin klo 12 keskiyöhön. Mun puolesta vois näin olla myös Suomessakin! :D
Shopping festivaaleilla on myös kaikenlaista toimintaa, tapahtumia ja arvontoja. Palkintoja on yli US $ 27 miljoonan dollarin edestä! Ja palkinnothan on tietysti luksusautoja, kultaa, käteistä ym.. :D


Tää Dubai mallissa esillä oleva Lamborghini on yksi arpajaisista oleva palkinto. Toivottavasti kerrankin arpajaisonni osuis mun kohdalle.. ;)

Merin kanssa Dubai mallin Victoria's Secretissä. Vähän vässähtäneitä jo shoppailusta.. :D

Täällä muuten sää on nyt kuulemma kylmempi kuin mitä on moniin vuosiin ollut.. Päivisin asteet pyörii siinä +21-25 asteen tienoilla ja öisin ja aamusin paljon viileämpi. Muistuttaa vähän niin kuin Suomen kesää, paitsi ei siis sadetta kuin vain harvoin, ja välillä hiekkamyrskyjä. Odotan kovasti että ilma rupeaa lämpimämpään päin, tottunu liian hyvään jo ja nää astelukemat tuntuu kylmältä! :D Heh, no kunhan rannalla tarkenee niin hyvä on!







 Muun muassa tälläsiä maisemia pääsee ihastelemaan metrosta. :) Metro on kyllä tosi mukava, kun se kulkee tien yläpuolella, niin voi hyvin katsella näköaloja ikkunasta. 


Bongasin nro 5:sen!! Tällä äijällä täytyy olla rahaa kun roskaa, miljoonia miljoonia.. Vielä jatketaan nro 1:sen bongausta!  ( Autojen rekisterikilvissä pienet numerot kertovat varakkuudesta. Mitä pienempi numero, sitä lähempänä kuninkaallista perhettä. Ykkönen on tietysti Dubain sheikillä Muhammed Bin Rashid Al Maktoumilla )

Täällä ruokakaupoissa porsaanliha myydään erillisessä tilassa. Kuva otettu Marina Mallin Waitrose supermarketista

maanantai 23. joulukuuta 2013

Parin viime viikon kulkua & joulunodotusta!

Huomennako muka jouluaatto?! En voi käsittää että joulu on nyt, sitä ei vaan täällä auringon ja palmujen alla tunne. Tässä parasta aikaa kuuntelen joululauluja ja koitan saada joulufiilistä äkkiä!

Päivät on vierähtäny tyypillisesti taas niin nopeesti ja nyt yritänki muistella, mitä kaikkea oon kahden viikon aikana tehnyt. Tässä nyt tulee muutamia juttuja...

Outdoor cinema. Elokuvan katselun jälkeen kuva teatterista.


Käytiin Dubai International Film Festivalien aikaan katsomassa ulkoilmaelokuvateatterissa Merin kanssa leffa. Se oli jokin dokumentti nimeltä "The Story of Children And Film". Elokuvasta en niinkään paljoa tajunnut eikä ollut niin mun tyylinen, mutta pääasia oli nähdä se pihalla! Teatteri oli pystytetty Bur Dubai Parkiin, aivan Burj Khalifan juurelle. :) Olihan siinä säkkituolissa keskellä kaupunkia kiva loikoilla ihan iltasella. :) Nää ulkoilma leffat oli DIFF:ssä esitettävistä elokuvista ainoat, jotka olivat ilmaiset.



Yöllä keräilemässä simpukoita JBR:n rannalta. :)


Yksi ilta lähdettiin myöhällä Merin ja Louisen kanssa JBR (Jumeirah Beach Residence) Walkille kävelylle ja käveltiin yöllä rantaviivaa pitkin keräten simpukoita. Voi miten nättejä ja täydellisiä simpukoita sieltä löytykään!





Viikonloppuna mentiin JBR Beachille päiväksi loikoilemaan ja ottamaan rusketusta pintaan. Siellä rannalla oli kaksi niiin suloista kamelia, ja toinen niistä oli oikein joulumielellä ja tonttulakki päässä! Näillä kameleilla pääsi ratsastamaan rantaviivaa pitkin 50 dirhamilla (n.10 euroa).

JBR Beach
Joulumielinen kameli kaveri :))




On sillä komea turpa!


Hahhaha otettiin kuvia ja tässä onnistunein, takanaolevien ansiosta.. :D



Toissa perjantaina käytiin vähän shoppailemassa tyttöjen kanssa Dubai mallissa. Sainkin sitten kouraani ostoskeskuksen sääntöihin liittyvän lappusen, ja nimeomaan pukeutumiseen... :D Naistenhan suositellaan täällä arabimaassa pukeutuvan olkapäät peittävään puseroon, sekä polvet peittävään alaosaan. Se olisi kunnioittavaa, mutta ei sitä juurikaan kukaan länsimaalainen nykypäivänä enää tee. Itse kuljen useasti sortseissa ja topissa, enkä ole ennen saanut tälläistä lappua saatika saanut pahoja katseita. Mietin kyllä aina, jos illalliselle mennään taikka vanhaan kaupunkiin, niin laitan sillon pitkät housut ja olat peittävän paidan. Nyt kun täälläkin on "talvi" ja ilma selvästi viilentynyt, niin ei meinaa illalla enää tarjeta ilman pitkiä vaatteita. Dubai on kyllä kovasti länsimaalaistunut, ja on aivan joka päiväistä ja normaalia nähdä ihmisiä lyhyissä vaatteissa. 






Tälläisessä mekossa kuljin, kun sain pukeutumiseen liittyvän lappusen. Kuva on Victoria's Secretin pukukopista. Nuo pukukopit on aina niin nättejä ja tilavia!


Maanantaina oltiin Eevan kanssa Mall of the Emiratessa. Eevan seurana kiertelin, kun hän teki viimeisiä joululahja ja tuliaisostoksia Suomeen vietäväksi. Samaan aikaan ostarissa Victoria's Secret liikkeessä oli Adriana Lima kahden tunnin ajan. Käytiin käväsemässä liikkeessä, jotta näkisimme hänet, mutta yritykseksi jäi. :D Kauppa oli niiin täynnä ihmisiä liikkeen ulkopuolelle asti, ettei me nähty pienintä hiuskarvaakaan hänestä! Ihmiset jotka olivat tietysti jonottaneet monta tuntia ennen hänen tuloaan, pääsivät Adrianan kanssa kuvaan ja saivat hänen kuvalla varustetun nimmarin. Olisi ollut kyllä hauska nähdä, onko hän livenä yhtä kaunis ja samannäköinen kun kuvista katsottuna. :)




Ihmiset odottamassa ja jonottamassa tapaamaan Adriana Limaa ja kauppaan pääsyä.


Tiistaina varattiin pöytä päivällisaikaan palmusaarilta sijaitsevasta Atlantis hotellista, Kaleidoscope nimisestä ravintolasta. Buffet tarjoiltiin klo 18-23 aikana ja ne useat pöydät oli niin täynnä paljon herkullisia ruokia ja jälkiruokia laidasta laitaan! Kyllä me tytöt nautittiin ja syötiin mahat aivain kipeiksi ! :D Vietettiin siis viimeistä yhteistä iltaa Merin, Louisen ja Eevan kanssa.Louise ja Eeva lähti takaisin Suomeen torstaina, koska heidän au pair aikansa oli täällä reilu kolme kuukautta. Onpas heitä jo ikävä!



Mun lautaset.. Niin paljon eri kulttuurin ruokia laidasta laitaan! Ei millään saanut tyhjennettyä kaikkia lautasia..! :|

Atlantis hotellista, suuuuren akvaarion edestä. :) Meri, Louise, Eeva & minä.

Täällä ihmiset, jotka viettävät joulua, viettävät sitä 25. päivä. Huomenna meillä täällä kotosalla on normaali päivä. Rakennetaan tänään aloittama piparkakkutalo loppuun, pelataan lautapelejä ja katsotaan jokin joululeffa. :) Hieman haikea olo on, kun huomenna jouluaattona kotosalla oma perhe viettää yhdessä joulua, ja itse olen täällä. No, me pistetään yhdessä koko poppoo skypettelyt pystyyn ja vietetään sitä kautta yhdessä joulua. :)
Uudesta vuodesta ei ole vielä mitään tietoa, kuinka sitä vietän. Voi olla, että perhe pysyy kotosalla ja itse vietän sen kavereideni kanssa. Tänä vuonna Dubai yrittää päästä Guinness World Regords- kirjaan rikkomalla ennätyksen maailman suurimmista ilotulituksista. Haluan siis nähdä nämä ilotulitukset, jotka ovat varmasti mahtavat! Isoimmat paikat, joissa ilotulitukset esitetään: Burj Khalifa, Palm Jumeirah (palmusaaret), The World-saaristo, Burj Al Arab sekä Jumeirah Beach. 


Atlantis-hotellista.

Eilen tuli yhtäkkiä flunssanen ja kuumeinen olo. Kurkku on kipeä ja koko kroppaa särkee.. Oon nyt yrittänyt selättää sen juomalla paljon erinlaisia yrttiteitä sekä flunssaan tarkotettua juotavaa kipulääkettä, napsimalla Strepsilsejä ja ennen kaikkea levännyt ja ottanut rauhallisesti. Ei oo kivaa olla kipeä näin joulun alla! Mutta kyllä tää ennen uutta vuotta jo on voitettu!:)

Viettäkää oikein antoisa ja ihana, rauhallinen joulu! Nauttikaa ja syökää sitä kinkkua munkin edestä, itsellä jää nyt suomalainen perinteinen jouluruoka saamatta tänä jouluna! Nautin sitten muista jouluruuista heidän tapaansa. :)




Hyvää Joulua ja Onnellista Uuttavuotta 2014 kaikille!:)


- Tilla

maanantai 9. joulukuuta 2013

Kansallispäivää, synttäreitä, joululauluja...


 Päivät on vierähtäny taas niin nopeasti! Varmasti sen takia, koska ne on aina niin täynnä kaikkea tekemistä. Viime viikko menikin entistä nopeammin, kun lapsilla oli pidennetty viikonloppu ja viiden päivän loma. Dubai voitti EXPO 2020 keskiviikkona  27. päivä marraskuuta ja sen vuoksi lapsilla oli seuraava päivä, torstai koulusta vapaa. Tuo EXPO:n voitto oli Dubaille suuri juttu ja siitä oltiin kauan aikaa puhuttu ja mainostettu pitkin kaupunkia. 

EXPO:n mainos Burj Al Arabissa, sekä ilotulitukset Burj Khalifasta, kun Dubai julistettiin voittajaksi.


 Siitä sitten sunnuntai ja maanantai oli koulusta vapaa, sillä 2.12. vietettiin Arabiemiraattien, UAE:n, 42-vuotis kansallispäivää. UAE:n lippuja oli kaikkialla ja on vieläkin, harmi kun ei ole tullut otettua kuvia näistä kummastakaan juhlasta ja siitä kuinka he niitä viettivät.


Burj Khalifa UEA:n lipun väreissä. Musta väri puuttuu, mutta se taisi olla rakennuksen alaosassa. :)

Ja samaan viikkoon mahtu Suomen itsenäisyyspäiväkin, Hyvää itsenäisyyspäivää Suomi 96-vee! Meidän isänmaa onkin päälle kaksi kertaa vanhempi kun UAE !:)






Toissa viikonloppuna mentiin Festival Cityyn tsekkaamaan Hard Rock cafe, jossa päästiin ihastelemaan artistien muistoesineitä. Itse olen käynyt aiemmin Venetsian, Münchenin ja tietysti Helsingin Hard Rock Cafessa.


Hard Rock Cafen työntekijät viihdytti asiakkaita ja tanssi Y.M.C.A - biisin tutun tanssin.



Legendojemme kuteita !





Siellä istuskelun jälkeen käytiin viereisessä Dubai Festival City mallis katteleen vähän kauppoja ja miltä tää ostari näyttää verrattuna muihin lukuisiin ostoskeskuksiin. Oikeen mukavaltahan se näytti! Pitää joku kerta mennä sinnekkin oikeen ajan kanssa. Vielä on monia ostoskeskuksia kiertämättä läpi! :D


Pysähdyttiin limusiinilla Palm Jumeirah- palmusaarilla sijaitsevan Atlantis hotellin edustalle. 


Nyt viime viikonloppuna vietettiinkin torstaina Louisen synttäreitä. Yllätettiin hänet ja tilattiin limusiinin heidän kodin eteen. Meni kyllä yllätys niin täydestä että oikeen naurattaa miten yllättyny Louise oli! :D Lähettiin siitä sitte tunniks ajelee ympäri Dubaita ja kierrettiin myöskin palmusaarten ympäri.:) Meidän kaikkien ensimmäinen kerta limusiinissa ja siistiä se oli ja niin hauskaa! 





Siitä limusiini vei meidät Marina Walkille, jonne mentiin meidän tuttuun, Reem Al Bawadi ravintolaan syömään. Siellä oltiin sitten isommalla porukalla, kun Louisen ruotsalaisia kavereita liittyi meidän seuraan synttäri-illalliselle. Siitä jatkettiin iltaa sitten muualla. :)


Ihana synttärisankari!!






Perjantaina illalla lähdin Louisen ja Eevan kanssa käymään Deirassa vanhassakaupungissa kun tytöt osti tuliasia ja joululahjoja kotiin vietäväks. Gold Soukista löytää kultaa, timantteja ja hopeaa hieman edullisemmin Suomen hintoihin verrattuna, ja itelleni sieltä ostinkin hopeana nilkkakorun, korvakorut, sormuksen ja napakorun. On muuten ollut todella vaikea löytää lävistyskoruja Dubaista. Itselläni meni tragus-koruni rikki ja kyselin monesta ostarista, että myydäänkö missään lävistyskoruja, mutta ei. Joudun lopulta googlettamaan ja löysinkin yhden paikan Gold & Diamond Parkissa, jossa tehdään lävistyksiä ja he myös myyvät lävistyskoruja. No, tulipa ostettua elämäni kallein lävistyskoru :D Heillä oli myynnissä vain kunnollisia koruja, ja ostamani tragus-koru onkin valkokultaa. No, niinhän se on, että hyvästä pitää pulittaa vähän enemmän.. :)
Deirasta lähdettyä menin Merin luokse, kun hän oli lapsenvahtina oman perheen lapsille ja myöskin mun perheen lapsille :D Pojat oli yökylässä heillä ja menin Merin seuraks  ja jäin yöks myös kun ei jaksanu illalla enää metrolla niin myöhään kulkea. Välimatkaa meillä on noin 27 km, täällä Dubaissa ku nää etäisyydet on melko kaukana.

Puhelimella napsastu kuva rannalta. :)

Lauantaina herättiin ja käytiin lähellä olevalla Open Beachilla loikoilemas ja  ottaas pari tuntia aurinkoa. Myöhemmin siitä suunnattiin Merin kanssa Jebel Aliin, jossa suomalaiset olivat järjestäneet suomalaisille suomalaiset joululaulut DECC:ssä (Dubai Evangelica Church Center). Oli vähän epätodellinen olo siinä taksissa ollessa, kun pihalle katsoessa mietti, että tässä sitä ollaan menossa laulaan JOULUlauluja… :D  Piti käydä hakemas sitä joulufiilistä sieltä, ja olikin ihana lauleskella suomalaisia joululauluja. 




Tulikin niitä lauluja laulaessa vähän haikea olo ja ikävä joulua Suomessa, jolloin joulun viettää oman perheen ja sukulaisten kanssa. Itsehän oon täällä koko tämän ajan, eli vietän joulun ja uudenvuoden täällä.  Nyt tuleekin erilainen joulu sitten, uus kokemus sekin. :) Mutta kyllä se on niin että siihen joulun aikaan tarvii sitä lunta ja pakkasta.. En voi käsittää että on joulukuu, itse kun elän jossain kesässä täällä. :D Täytyy nyt yrittää joulufiilistä hakea jostain! On niitä muutamia joulukuusia ostareissa ja kaduilla näkyny, mutta ne näyttää niin hassulta ilman lunta. :D Täällä kun paikallisethan ei joulua vietä, mutta onneksi me perheessä vietetään. :)


Outdoor cinema, tuollaiseen tahdon!

Tällä viikolla on meneillään DIFF, eli Dubai International Film Festival. Perhe on siinä mukana ja käy katsomassa useamman niissä esitettävän leffan. Sen vuoksi oonkin pari iltaa lastevahtina, kun vanhemmat käy elokuvissa. Jos itekkin kerkeän, niin kiinnostaisi mennä katsomaan ulkoilmaelokuvateatterissa leffa. :) Aina oon halunnu päästä kattelee elokuvaa pihalla isolta screeniltä ja loikoilla säkkituolien päällä, niin kuin leffoissa ne aina tekee! Saa nähdä jos tukee joku mielenkiintonen ja aikaa riittää, niin aion kyllä mennä. :)

Kivaa joulunodotusta ja kuulumisiin! :)

-Tilla